|
MAIJA HOLMA
2.-22.6.2006
CV.
Maija Holma: Portaat, Bukarest, 2003-2005,
kromogeeninen värivedos, 38x38 cm Tervetuloa tiedotustilaisuuteen torstaina 1.6. klo 12-13 ja avajaisiin klo 18-20. Taiteilija on läsnä kummassakin tilaisuudessa. Galleria Ama, Kaskenkatu 1, Turku MATKALLA KAIKEN AIKAA Maija Holman valokuvia Galleria Amassa 2.-22.6.2006 Jyväskylässä asuva ja työskentelevä, Alvar Aalto -museon valokuvaajana vuodesta 1995 työskennellyt valokuvataiteilija Maija Holma (s. 1971 Jyväskylässä) on virkavapauden ja apurahojen turvin saanut tilaisuuden omaan taiteelliseen työskentelyyn jonka tuloksia nähdään viime vuoden Helsingin Valokuvagalleria Hippolyten ja alkuvuoden Jyväskylän näyttelyiden lisäksi nyt myös Turussa. Omintakeisimmat teoksensa Holma on "vedostanut" vanerille, hylätyille puunkappaleille ja jopa betonille. Milloin matkoilta, milloin arkisesta kotiympäristöstä sattumalta löytyneet kuvanpohjat ovat merkityksellisiä koska ne tuovat kokonaisuuteen oman historiansa ja tekevät valokuvasta veistoksen tai vähintään kolmiulotteisen reliefin. Perinteiset valokuvat näyttelyssä ovat tarkkaavaisen matkailijan pysähdyksiä usein jotenkin nostalgisten ja runollisten yksityiskohtien edessä. Portaikko, näyteikkuna, kylpyhuoneen nurkka, kuviolasinen ikkuna tai tuoli huoneen hämärässä on tallennettu kaikessa hiljaisessa vaatimattomuudessaan valon ja kuvaajan katseen kaunistamina. Lopulta kuvan kauneus voi löytyä myös näyttelyvieraan silmästä. Maija Holma on valmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista 1994. Hänen teokseen Alvar Aalto - Elämälle herkempi rakenne sisältyvät kuvansa ovat kiertäneet ympäri maailmaa samannimisenä näyttelynä 1998-2004.
Lisätietoja antaa galleristi Virpi Wuori-Valtaoja, gsm 040 596 1943 |