HELI KURUNSAARI

CV.


28.10.-20.11.2005

Photo: Lasse Wuori
Perintö/Arvet, 2005
puupiirros/träsnitt, 65x98 cm



SUKUPOLVESTA TOISEEN

Heli Kurunsaaren puupiirroksia Galleria Amassa 28.10.-20.11.2005

Kuvataiteilija Heli Kurunsaari (s. 1971 Lapualla) kuuluu siihen nuorten taiteilijoiden joukkoon joka on 1990-luvulta alkaen nostanut puupiirroksen teknisenä menetelmänä jälleen mielenkiinnon kohteeksi. Mustavalkoisista realistisista kuvista on tuoreissa käsissä tullut isokokoisia, värikylläisiä kertomuksia ja kuvauksia ihmisten arjesta ja juhlasta kaupungissa ja maaseudulla.

Uusimmissa teoksissaan Heli Kurunsaari käyttää talttaansa kaivertaakseen puusta esiin pohjalaisen sukunsa edustajia. Jäyhyys ja historian paino on osittain tummentanut Kurunsaaren värejä. Vakavanpuoleisissa sukumuotokuvissa aistii toki myös elävän elämän iloiset puolet: rakkauden, lapset ja yhteiset juhlahetket, huumorin ja hullutukset. Kuten taiteilija itse toteaa:

"Tuotannossani vuorottelee paino ja keveys. Pelkään että työt ovat välillä liiankin raskasmielisiä ja hetken kuluttua taas pinnallisia pulputuksia. Mutta samanlainen olen varmaan itsekin, niskavuori ja sinkkuelämää samassa persoonassa"

"Näyttelyn keskeisintä teosta työstäessäni mielessäni on ollut lause "ihmiset elävät niin kauan kuin heidät muistetaan" - ja se kuinka lyhyt se muisti usein onkaan. Sukualbumissa on paljon henkilökuvia, mutta kuvien ihmisillä ei ole enää nimeä eikä tarinaa. Haluan jättää omia jälkiäni ja myös jatkaa sukuni tarinaa teosteni muodossa. Pienelle tytölle rakas Pappa saa pienen paikkansa myös suomalaisessa taidehistoriassa kuvieni myötä."

Heli Kurunsaari on yhteisöllinen nykytaiteilija. Hyäryllistä-ryhmän jäsenenä hän on osallistunut lukuisiin museonäyttelyihin viime vuosina. Yksityisnäyttely hänellä on ollut viimeksi Helsingissä 2003 ja Turussa 2000. Kurunsaari valmistui Lahden taidekoulusta 1996 ja on sen jälkeen suorittanut taiteilijan pedagogiset opinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Hänen teoksiaan on mm. Helsingin kaupungin taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon ja valtion, eduskunnan sekä useiden kaupunkien kokoelmissa. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.

Lisätietoja näyttelystä antaa galleristi Virpi Wuori-Valtaoja, jonka tavoitat numerosta 040 596 1943 ja sähköpostitse galleria@amagallery.net

Katso lisää teoskuvia Kurunsaaren sivulta verkkogallerian myyntikokoelmassa.


Ajan taju, 2005, puupiirros, 128x192 cm

Paluu edelliselle sivulle/Back to the Previous Page