|
KATHERINE CHANG LIU
June 29 - August
5, 2001
The artist's CV.
Tiedote 25.6.2001 (Translation of the press
release)
KESÄVIERAS KALIFORNIASTA
Katherine Chang Liun maalauksia ja monotypioita
Galleria Amassa 29.6. - 5.8.2001
Galleria Aman
kesänäyttelyn taiteilija Katherine Chang Liu
esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Hänen näyttelynsä
sisältää pääosin abstrakteja kollaaseja, joissa on kuitenkin usein
mukana joitakin selkeästi esittäviä kuva-aiheita herkkinä
lyijykynäpiirustuksina. Teokset ovat muistiinpanon kaltaisia
monikerroksisia kuvakertomuksia, täynnä löytöjä ja merkkejä, joita
voi osittain jäljittää taiteilijan kiinalais-amerikkalaiseen
kulttuuritaustaan. Rikkaan ja yksityiskohtia tulvivan
kollaasitekniikan rinnalle Chang Liu maalaa vastapainoksi laajoja
rauhallisia väripintoja. Hän työskentelee sarjoina, joiden otsikoita
ovat esimerkiksi Kartat, Seinäkirjoitukset,
Sisätilat
.
Katherine Chang Liu tutkii kasveja, eläimiä ja kaupunkiympäristön yksityiskohtia. Puupanelille
tehtyjen maalausten ja paperille painettujen monotypioiden väriskaala on hillitty ja
teosten sommittelu vahva ja tasapainoinen. Kysymyksessä on varttunut taiteilija joka on löytänyt
tyylinsä. Los Angelesissa asuva Chang Liu on feminiininen vastine Tapiesille tai Rauschenbergille
ja kollaaseiden takana häilyy myös kierrättävien taiteilijoiden esi-isä Kurt Schwitters.
Tervetuloa avajaisiin torstaina 28.6. klo 18-20. Koska taiteilija ei ole itse paikalla, emme tällä
kertaa järjestä erillistä tiedotustilaisuutta. Näyttelyyn voi kuitenkin tutustua ennen avajaisia
sopimuksen mukaan.
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne isommassa koossa.
Suuret kuvat ovat painokelpoisia (mustavalkoisia!)
korkearesoluutiokuvia. Paluu Back-näppäimellä.
|

Maps #1, 2001, sekatekniikka/mixed media,
22x19 cm
|
|

Maps #2, 2001, sekatekniikka/mixed media,
22x19 cm
|
|

Maps #3, 2001, sekatekniikka/mixed media,
19x29 cm
|
|

Maps #4, 2001, sekatekniikka/mixed media,
19x29 cm
|
Paluu edelliselle sivulle/Back to the Previous Page
|