|
The artist's CV.
MIKA
NATRI
2.-25.5.2003
 Mika Natri:
Turkoosi, 2003, pronssi, 43x21x20 cm -
yksityiskohta teoksesta,
josta kokonaiskuvat sivun alareunassa. (klikkaamalla löytyy painokelpoinen kuvatiedosto)
Tiedote 23.4.2003
"ALKU"
Mika Natrin pronssiveistoksia Galleria Amassa
2.-25.5.2003
Mika Natri
(s. 1969 Jyväskylässä) valmistuu kuvataiteilijaksi tänä keväänä Turun ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutusohjelmasta pääaineenaan kuvanveisto. Lopputyönäyttelyynsä hän on valanut pronssista ja sitten patinoinut erilaisilla menetelmillä kasviaiheisia pienoisveistoksia ja isompia teoksia jotka tuovat mieleen kurpitsamaisten kasvien lisäksi vaikkapa merimiinat. Materiaalin ominaisuuksista ja pronssivalun ihmeistä innostunut Natri on valmistanut näyttelyään intensiivisesti ja ammattimaisella otteella.
"Luonnon tutkiminen ja orgaanisuuden teema toistuvat taiteellisessa työskentelyssäni. Veistokseni muistuttavatkin usein esimerkiksi siemenkotaa, kukan nuppua tai hedelmää; jotain luonnosta löytyvää tai jotain jo kadonnutta. Teosten materiaaliksi olen valinnut pronssin, osittain sen teknisen haastavuuden, osittain perinteisyyden vuoksi. Veistosten tekoprosessissa sattumalla on oma merkityksensä, aivan kuten luonnossakin. Olenkin jättänyt sattuman aikaansaamat "virheet" veistoksiin rikastuttamaan niiden ilmettä."
Jo taideopintojensa alkuvaiheessa, vuonna 2001 Mika Natri voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämässä taidekilpailussa ensimmäisen ja neljännen palkinnon. Kilpailumenestystä tuli lisää juuri valmistumisen kynnyksellä kun Natri voitti ehdotuksillaan ensimmäisen ja toisen palkinnon Suomen Akatemian taidekilpailussa. Lisäksi Natrin mitalitaidetta uudistavia pienimuotoisia veistoksia on parhaillaan Yhdysvalloissa kiertävässä kansainvälisen mitalitaiteen yhteisnäyttelyssä. Osa Galleria Aman näyttelyn veistoksista on esillä myös 15.6.-17.8. VIII Mäntän kuvataideviikoilla joista on tulossa Suomen kaikkien aikojen suurin kuvanveiston näyttely.
Tarvittaessa lisätietoja ja kuvamateriaalia
galleriasta, Virpi Wuori-Valtaoja 040 596 1943.
|
 |
|
Yleiskuva
galleriasta, oikealla Pieni vaalea ja Siniset, korkeus n. 30 cm.
Allaolevat siimalla katosta
ripustettavat pienoisveistokset ovat sarjasta Lilja, 2003, pronssi, korkeus n. 13 cm
Turkoosi, 2003, pronssi, 43x21x20 cm
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpailun voittanut teos
Sampo.
Paluu edelliselle sivulle/Back to the Previous Page
|