|
HISTORIALLISIA UNIA Antti Tantun
sekatekniikkateoksia Galleria Amassa 7.-30.9.2001 Taidegraafikko Antti Tanttu (s. 1963 Helsingissä) esittelee Galleria Amassa kahdeksan 100x100 cm kokoista teosta, joissa japaninpaperille vedostettu puupiirros on kiinnitetty pellavakangaspohjalle. Kukin vedos on ainutkertainen. Teosten puoliabstraktit, taiteilijan alitajunnasta kumpuavat aiheet välittävät tunnelmia vuosisatojen takaa, idän filosofioista ja ristiretkien Euroopasta. Linnoitus, haarniskat, oudot hahmot ovat väreiltään keveitä, unenomaisia ja kuultavia. Vanerilaatan puun syyt näkyvät kuin ajan aaltona vedospaperin pinnassa. Tanttu hyödyntää tekniikkansa ja materiaaliensa erityispiirteitä pitkällisessä työprosessissa ja hänet tunnetaankin perinteisen puupiirrostekniikan uudistajana. Näyttelyssä on lisäksi esillä sarja pergamiinipaperille tehtyjä pienimuotoisia piirustuksia ja maalauksia. Kaikki teokset ovat syntyneet viime ja tämän vuoden aikana. Galleria Aman näyttely on Tantun ensimmäinen yksityisnäyttely Turussa. Hän oli kylläkin mukana Wihurin rahaston Hokkarikukkia-näyttelyssä Wäinö Aaltosen museossa keväällä. Suomen Taidegraafikkojen liiton näyttelytoimikunnan puheenjohtajana Antti Tanttu vastasi liiton vastikään päättyneen 70-vuotisjuhlanäyttelyn ripustuksesta Taidehallissa. Hän on myös yksi juuri englanniksikin käännetyn arvostetun Puupiirroksen taito -kirjan tekijöistä. Antti Tantun teoksia on Nykytaiteen museon kokoelmien lisäksi useissa museo- ja yksityiskokoelmissa.
Antti Tanttu: Erakko/Eremit/Hermit,
2001, |