|
MARJUKKA VAINIO

|
"Valokuvien vedostaminen laboratorion pimeydessä on
ollut minulle aina hyvin mystinen ja kiehtova kokemus. Työ
etenee hitaasti ja vaiheittain. Minään muuna hetkenä en
tavoita samanlaista onnen ja eheyden tunnetta. Silloin jokin
minussa tietää enemmän ja selkeämmin kuin tietoinen minä voi
koskaan toivoa ymmärtävänsä."

|
|
"Valokuvataiteellisen työskentelyni päätavoitteena on
ollut valokuvan perinteisen realismin rikkominen, erityisesti
teknisten menetelmien kehittäminen ja muunteleminen suhteessa
sisällön problematiikkaan. Työssäni olen tutkinut ihmisenä
olemisen perustaa ja sen ehtoja valokuvauksen keinoin samalla
pyrkien uudistamaan näitä keinoja ja ylittämään perinteisiä
rajoja.
Olen kehittänyt erityisesti värivalokuvauksen menetelmiä
ilmaisuuni ja aiheisiini paremmin soveltuviksi. Kuvan lähes
rajaton työstäminen ja muuntaminen, kehittäminen ja jatkaminen
ovat olleet keskeistä taiteellisessa työskentelyssäni
1980-luvulta lähtien.
Useimmat kuvani ovat uniikkeja fotogrammeja, jotka eivät
pyri kertomaan kohteensa täsmällisistä ominaisuuksista. Kuvat
esittävät eräänlaisia arkkityyppejä ja kollektiivisen
piilotajunnan aihioita, joiden merkitykset olen määritellyt
osin hyvin henkilökohtaiselta pohjalta.
Kuvani syntyvät hitaan käsityön tuloksena, hitauden
estetiikan mukaisesti ja monien eri vaiheiden ja varovaisen
työstämisen jälkeen. Valokuvissani varioin muistamista,
muuttumista ja kuolemaa. Olen rakentanut myös installaatioita,
joissa veteen ja valon alle upotetut kuvat häviävät
hiljakseen, samoin kuin kiertokulussa kaiken on hävittävä
hetkeksi, jotta uusi voisi syntyä." |
| |
|
|
| CURRICULUM VITAE
|
OPINNOT
1995-1998 Taideteollinen korkeakoulu,
valokuvataiteen osasto, MA 1983 International Center of
Photography, New York 1977-87 Taideteollinen
korkeakoulu, valokuvauslinja
YKSITYISNÄYTTELYT
2002 Juuri, Valokuvagalleria Hippolyte,
Helsinki 1999 Juuri nyt, Galleria G:n studio,
Helsinki 1998 Kulkukivi, Keuruun
taidemuseo Valokuvia, Galleria Aman verkkonäyttely ja
Kulttuurikeskus/DBTL, Turku Avlagningar,
Mariehamnsgalleriet Kasvien valtakunta/Växternas Välde,
Galleria Aurora, Porvoo Sydämellä on syynsä joita järki ei
ymmärrä, Galleria Arkku, Konnevesi Älä erehdy luulemaan
sitä taivaaksi, Hankasalmen asema, Hankasalmi 1997
Alkemistin salkusta, Galeria Pintura,
Helsinki Kulkukivi, kokonaisuudessa Hiljaisuuden
synty, Hämeen Linnan Lastentapahtuma, Hämeenlinna ja Näyttämö
Pegasos, Vaasa 1996 Hommage à Ester Helenius,
Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki ja Galeri Zebra,
Karjaa 1992 Taxi, ääni-diaesitys, Teatteri Loosi
84:n Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhla, Hämeenlinna Hommage à
Ester Helenius, kutsunäyttely, Hämeenlinnna
taidemuseo 1990 Den magiska trädgården,
Valokuvagalleria Irving, Malmö Maaginen Puutarha,
Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki 1985 - 1984
Commedia dell' Arte, Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki
ja Hämeenlinnan taidemuseo
YHTEIS- JA RYHMÄNÄYTTELYT KOTIMAASSA
1998 Paketti, Taidegalleria Ripustus,
Hämeenlinna Suviniemi summit, suomalaisen nykyvalokuvauksen
kesänäyttely, Vääksy 1997 Ars-Häme ry:n näyttely,
Galleria Allinna, Riihimäki 1996 Momentum -
suomalaista 90-luvun valokuvataidetta museon Sizeelmista,
Suomen valokuvataiteen museo, Helsinki Suomen Taiteilijain 101.
näyttely, Wanha Villatehdas, Hyvinkää Muistatko?
(Marjukka Vainio, Päivi Nieminen) Laterna Magica, Helsinki
Primavera - kukkia kuvataiteessa, kutsunäyttely, Lahden
taidemuseo 1995 Enkelit, joulunäyttely,
Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki Postfem, avoin
kutsunäyttely, Postimuseo, Helsinki Hämeen läänin
valokuvataiteen I kutsunäyttely, Tampere -talo ja
Häme-galleria, Lahti 1992 Itsenäisyyden juhlavuoden
kuvalevy, Tiedekeskus Heureka ja Suomen valokuvataiteen museo
Luvallanne, kutsunäyttely, Hämeen läänin aluetaidenäyttely,
Voipaalan taidekeskus 1989 Musta Valkea Magenta,
Hämeenlinnan taidemuseo
YHTEIS- JA RYHMÄNÄYTTELYT ULKOMAILLA
2002 Hämeenlinnan taiteilijaseuran
näyttely, Tavistock, Englanti 2001 Natursyndrom
im Norden, Galerie der Stadt Tuttlingen, Saksa 2000
Otpechatki - Imprint 2000, Petroskoi, Venäjä 1999
Svensk Bokkonst 1998, Kungliga Biblioteket, Tukholma,
Grafiska Museet, Helsingborg 1993 Yhtä aikaa kaikki
on, ystävyyskaupunkinäyttely, Tverin kaupungin taidemuseo,
Venäjä 1992-94 Decennium - suomalaista 1980-luvun
valokuvataidetta, Ulkoministeriön järjestämä Suomen
itsenäisyyden juhlavuoden ja suomalaisen valokuvan juhlavuoden
kiertonäyttely Euroopassa 1990 3 Uttryck,
Signalhallen, Tukholma 1984 26 valokuvaajaa,
Canon Gallery, Amsterdam, Hollanti 1983
Kumibikromaatti ja kalotypia, ICP Educational Gallery, New
York
KUVASALKUT
1984 Vanain maa -kuvasalkku ja Vanain
kaupunki -kuvasalkku, Hämeenlinnan kaupungin tilausteokset
(suunnittelu ja kuvat Marjukka Vainio, runot Riitta ja Olli
Jalonen, ulkoasu Päivi
Poropudas) VALOKUVAKIRJA
1998 Hommage à Ester Helenius
(suunnittelu ja kuvat Marjukka Vainio, runo Bo Carpelan,
värierottelu Peter Ragnarsson, ulkoasu Marjukka Vainio ja Ritva
Kovalainen) VALO-ÄÄNI-TILATEOKSET
1990 Oodi vaijerille ja
aaltopellille 1991 Commedia dell'
Arte 1992 Kateus
TEOKSIA KOKOELMISSA
Hämeenlinnan taidemuseo Hämeenlinnan
kaupunki Espoon kaupunki Kanta-Hämeen keskussairaalan
kuntainliitto, Hämeenlinna Suomen valokuvataiteen museo,
Helsinki Suomen valtion taidekokoelmat
JÄSENYYDET JA LUOTTAMUSTOIMET
Valokuvataiteilijoiden Liitto ry Ars-Häme
ry Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry
Valtion
valokuvataidetoimikunta Hämeen
taidetoimikunta
|
| |
Paluu etusivulle/Back to the Beginning |